Keskeinen lähtökohta on, että pakurille soveltuvia koivuja on riittävästi. Sopimusviljelmän minimikoko on 500 runkoa, mikä tarkoittaa 2000 ymppiä. Ympättävän koivun rungon on hyvä olla halkaisijaltaan vähintään 10 senttimetriä paksu.
Pakuriviljelmän perustaminen vaatii alkuinvestoinnin aivan kuten mikä tahansa sijoitus. Mitä suurempi määrä puita ympätään, sitä pienempi investointi on suhteellisesti ja sitä suurempaa tuottoa voi saada.
Vaikka pakurin viljelymenetelmiä ja sienikantoja on kehitetty pitkään, on metsä aina vaihteleva kasvuympäristö ja jokainen puu erilainen. Riskiä pienentää kuitenkin Kääpä Forestin korkealaatuiset ympit, standardisoidut viljelymenetelmät sekä se, että Kääpä Forest on sitoutunut ostamaan sadon sovittuun markkinahintaan.
Metsään sijoittaminen vaatii aina pitkäjänteisyyttä. Pakurin kohdalla tuotto tulee kuitenkin monille tuttua puun tuotantoa nopeammin. Ensimmäinen sato ja tuotot tulevat 8-10 vuotta ymppäämisestä ja mahdollinen toinen sato siitä noin viiden vuoden kuluttua.