Pakurikäävän globaalit markkinat ovat jatkuvassa kasvussa ja suomalaisen luomupakurin kysyntä ylittää tarjonnan. Suomi tuottaa tällä hetkellä vain noin prosentin kaikesta maailmanlaajuisesti myytävästä pakurista, joten kasvumahdollisuudet markkinoilla ovat lähes rajattomat.
On arvioitu, että suomalaisen luomupakurin vuosittainen kysyntä olisi 4–5 vuoden kuluttua useita satoja tuhansia kiloja vuodessa. Tällä hetkellä Suomessa kerätään vuosittain vain muutamia kymmeniä tuhansia kiloja. Markkinoilla on tilaa.
Kiinnostus ja kysyntä lääkinnällisiä sieniä kohtaan on kasvussa mm. sienten adaptogeenisten vaikutusten vuoksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole uusi trendi, vaan sienillä on pitkä käyttöhistoria esimerkiksi Aasiassa.
Yhdysvalloissa ravintolisäsektori on ollut viime vuosikymmenet vahvassa nosteessa. Lääkinnälliset sienet ovat nousseet toimialan tämän hetken kärkituotteiksi ja sienituotteille ennustetaan vahvaa kasvua myös tulevina vuosina.
KÄÄPÄ Forest toimittaa pakuria KÄÄPÄ Biotechille, joka valmistaa siitä uutteita ja uutejauheita. Näitä markkinoidaan kuluttaja- ja tukkukaupassa maailmanmarkkinoille. KÄÄPÄ Biotechin tuotemerkkejä ovat KÄÄPÄ Mushrooms ja Nordic Mushrooms. Valtaosa tuotteista myydään Pohjois-Amerikkaan suurille ravintolisävalmistajille. Muut päämarkkinat sijaitsevat Euroopassa ja Aasiassa.
KÄÄPÄ Forestin tehtävänä on raaka-aineen turvaaminen KÄÄPÄ Biotechin tuotannolle. Tämä tapahtuu tekemällä viljelysopimuksia KÄÄPÄ Biotechin määrittelemän vuotuisen kiintiön verran. Samalla KÄÄPÄ Forest sitoutuu ostamaan sopimusviljelijöiden tuottaman pakurin sovittuun markkinahintaan. Joka vuosi tuotannon varmistamiseksi KÄÄPÄ Forest varaa viljelyyn merkittävän määrän metsää, joka takaa riittävän pakurituotannon. KÄÄPÄ Forest ostaa viljeltyä pakuria ainoastaan omilta sopimusviljelijöiltään.
Metsänomistajalle sopimusviljelyyn sitoutuminen on turvallinen valinta, koska pakurisadolle on tiedossa varma ostaja sovittuun hintaan. Sato korjataan, kun metsänomistaja on tyytyväinen saatavaan satoon.
Ympit ja viljelytavat vaikuttavat paljon viljelyn onnistumiseen ja pakurin laatuun. Siksi KÄÄPÄ Forestin ammattilaiset toteuttavat viljelyn standardisoiduin menetelmin pitkään kehitetyllä luomulajikkeella. Metsänomistajalle korkea, tasainen laatu tarkoittaa ennen kaikkea korkeaa tuottavuutta.
KÄÄPÄ Forestille viljely-ympit tuottava KÄÄPÄ Biotech on tutkinut ja testannut kymmeniä Suomen luonnosta kerättyjä pakurikäävän sienikantoja. Näistä on valittu itävyydeltään ja kasvunopeudeltaan testeissä parhaaksi osoittautunut Pohjola-kanta. Sen itävyys luonnonmetsässä on jopa 85 %. Pohjola-kanta on tarkoitettu erityisesti sopimusviljelmien käyttöön, jolloin pystytään seuraamaan tuloksia ja panostamaan kannan tutkimukseen ja jatkuvaan kehitystyöhön.
KÄÄPÄ Forestin ympit valmistetaan omassa laboratoriossa Karjalohjalla. Näin ympit saadaan aina toimitettua viljelmille tuoreina ja elinvoimaisina.
Laatuun vaikuttavat myös kasvuolosuhteet. WHO:n mukaan Suomessa on maailman puhtain vesi ja ilma, mikä tarjoaa erinomaiset lähtökohdat puhtaan ja korkealaatuisen luomupakurin kasvattamiselle.
Luomulaatu on olennainen ja välttämätön laatutekijä vientimarkkinoilla. KÄÄPÄ Forestin ympit valmistetaan luomulaatuisina ja ne on rekisteröity luomulisäysaineistorekisteriin. Ymppien mukana tulee todistus, joka osoittaa luomulaadun, rekisterinumeron ja alkuperän.
KÄÄPÄ Forestin sopimusviljelijä sitoutuu hakemaan pakuriviljelmän metsän luomusertifiointiin, jonka jälkeen metsä rekisteröidään luomukeruualueeksi. Siirtymäaika on 36 kuukautta eli luomukeruualueilla vältetään kiellettyjä toimenpiteitä vähintään kolme vuotta ennen sadonkorjuuta.
Keruussa on luomusertifioinnin vaatimusten lisäksi huomioitava hygienia- ja elintarvikevaatimukset. Siksi keruu suositellaan tilattavaksi KÄÄPÄ Forestin ammattilaisilta.